ASIAKASTARINOITA

Olen Jenni Behm ja liityin joulukuussa 2022 Karhulan Ole fitin-jäseneksi. Harrastan tavoitteellista kilpaurheilua ja sen tueksi viihdyn erilaisten terveyttä- ja hyvinvointia edistävien palveluiden parissa. Liikkuminen on itselle elämäntapa ja fyysisen kehittymisen lisäksi se on itselle myös osa henkistä hyvinvointia.

Nautin monipuolisesta liikkumisesta, itsensä haastamisesta sekä hyvänolontunteesta treenin jälkeen.

Ole fit Karhula on mielestäni viihtyisä ja monipuolinen paikka treenata. Monipuoliset palvelut, laadukas ohjaus sekä salin tunnelma lisäävät motivaatiota. Salille on aina helppo tulla ja siellä on helppo viihtyä.

Käytän monipuolisesti lähes kaikkia fitin palveluita ja rakennan treenin omia tavoitteita tukeviksi. Viihdyn kuntosalilla, ryhmäliikuntatunneilla sekä sykettä kohottavalla spinning tunnilla.

Monipuolisuus on mielestäni avain onneen kun haetaan kestävämpää fyysistä kehoa sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Palautumishuone on jäänyt itseltä vielä kokematta, mutta sekin pitää ehdottomasti päästä testaamaan. Onhan palautuminen yhtä tärkeää kun itse treenaaminen.  

Mahtavia treenejä kaikille toivotellen Jenni

​​​​​​​​​​​​​​

Markus, 43- vuotias 


Olen aina ollut kiinnostunut urheilusta ja liikunnasta. Harrastuksiin on kuulunut
erilaisia palloilulajeja, mm. salibandya. Pesäpallo oli vahvasti mukana jo lapsena ja
nuorena.
Salitreenaamisen lisäksi harrastan maantiepyöräilyä. Treenejä salilla kertyy noin neljä
kertaa viikossa. Spinningissä käyn 1–2 kertaa viikossa. Harrastan myös musiikkia, se
tuo hyvää vastapainoa aktiiviselle elämälle.
Fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelu toi minut treenaamaan Fit Karhulaan
noin viisi vuotta sitten. Tavoitteena on lihasmassan lisääminen. Treenit ovat terapiaa
henkiselle hyvinvoinnille, ja ”henkireikä” arjessa. Huomaan liikunnan auttavan myös
jaksamiseen.
Henkilökunta houkutteli testaamaan spinningiä (kiitti Anni!)
Ryhmässä tekeminen, musiikin voima ja tsemppaava ohjaus saa repimään itsestä
enemmän irti. Yksin on mahdotonta päästä samaan.
Fit Karhula on kuin toinen olohuone. Olen päässyt tutustumaan upeisiin ihmisiin, ja
löytynyt merkityksellisiä ystävyyssuhteita. Huiput kanssatreenaajat ja hyvä
yhteishenki on parasta!
Tykkään treenata Fittillä, koska täällä käy tavallisia ihmisiä. Täällä on myös siistiä ja
mukava henkilökunta.
Mahtavia treenejä, nähdään salilla!
-Markus-

 

******

Asiakkaana olen ollut alusta asti. Käyn ryhmäliikuntatunneilla ja kuntosalilla. Omia suosikkejani ryhmäliikuntatunneilla on mm. Zumba, core, step, rasvanpoltto, nyrkkeily. Kuntosalilla käyn kun ehdin. Nooran tekemän ohjelman pohjalta teen salitreeniä (vähän toki itse olen ohjelmaa muokannut).

Ole.Fit Karhulan salille on aina mukava tulla. Siellä on huippu henkilökunta sekä tosi mukavaa ja sananhenkistä porukkaa kuntoilemassa

-Merja-